24.9.2017

Säikyttelyä ja möksähtelyä

  

Haahuilin aamutakissani pitkin puutarhaa ja kuvasin keltaisia kukkasiani. 
Löysin muutakin mielenkiintoista:

 

 

Kesken kaiken Vanha herra tuli hoputtamaan: Tuu heti pois sieltä pensaista - naapurit säikähtää!
Niin minä laitoin ulkoiluvaatteet päälle ja ajelin herrani kanssa metsän siimekseen naapureita pelottelemasta.


Ennen marjametsään menemistä pysähdyimme tervehtimään suurta sotapäällikköä. Pekka Vesainen oli talonpoika, joka johti kesällä 1589 Vienan Karjalaan suuntautuutta ryöstö- ja hävitysretkeä. Kiiminkiläissyntyinen kuvanveistäjä Oskari Jauhiainen teki 1936 Vesaisen patsaan Ylikiimingin Vesalaan - kuva patsaasta julkaistiin jopa The Times -lehdessä.

Minua aina kovasti hymyilyttää tarina pikkuisesta Pekasta. Pekan äiti oli pesemässä poikaansa, kun vainolaiset hyökkäsivät ryöstämään kotikylää. Pako oli niin kiireinen, että Pekka-poika unohtui paatipunkkaan. Vasta vihollisten mentyä äiti uskalsi palata takaisin pikkuisen poikansa luokse. Vesi oli ehtinyt jäätyä paatipunkassa, mutta poika oli vielä hengissä. Pikku-Pekka oli istunut hipihiljaa hyisessä vedessä vihollisen riehuessa kotitilalla ja varmaan vannonut pienessä mielessään Kyllä minä teille vielä näytän!


Metsä oli suosiollinen. Kaksi ämpärillistä puolukkaa ja kaksi ämpärillistä variksenmarjaa. Juuri kun kaarsimme takaisin kotipihaan, soi puhelin ja naapurista ilmoitettiin Täällä olisi ihan hirveästi omenoita, tulkaa hakemaan. 


Vanhan herran putsatessa variksenmarjoja minä kuskasin kottikärryillä omenoita kotikartanolle. Leikkelin omenat lohkoiksi hilloamista ja mehustamista varten. Keräsin joutessani chilit ja ihmettelin möksähtänyttä pörriäistä, joka vielä aamupäivällä torkkui ruusunkukassa:

 

Keittelin päivälliseksi kasvissopan sävy sävyyn: puna- ja lehtikaalia, sipulia, herneitä, papuja, porkkanaa, perunaa ja pikkuisia tomaatteja. Höyryävän keiton päälle lusikallinen smetanaa. A vot.

Että tämmöinen syyssunnuntai.

Vanha rouva


18.9.2017

Metsäretki ja sen seuraukset


Metsä ja suonlaita olivat viikonloppuna syvän ruskan sävyjä täynnänsä. Hengitin syvään ja yritin säilöä maan, turpeen ja suopursuvarvikon väkevän tuoksun talven varoiksi.

Suon laidalla kasvoi korkeaa juolukkaa. Tarkoituksenani oli kerätä juolukanlehtiä kesäisen vihreänä, mutta kylmä oli kerinnyt puraista varvikkoa. Se oli muuttanut värinsä ruskan punaiseksi, keltaiseksi ja rusehtavaksi. Niihin sävyihin oli tyytyminen - ilolla.

 

Samaa punaista sävyä löytyi myös metsänreunan haperoista. Niistä syntyi oiva lisuke keitetyille potuille: sipulia, haperoita, voita, suolaa, pippuria ja tuoretta timjamia. Hytkytystä pannulla ja se on siinä. Kyytipojaksi rievää, Kinnusen myllyn hiivaleipäjauhoista leivottua. Päälle voita.

 

Metsäretken ja ruokahetken jälkeen oli autuas olo. Vielä riitti valoa mennä pihalle askaroimaan. Vanha herra kiipesi linnunpöntölle ja löysi sieltä varpusten taidonnäytteen:


Minä en moiseen taideteokseen yltänyt, mutta sain kuin sainkin aikaiseksi tämän:

 

Kynin saksilla neljä puutarhakaupan kellokanervaa ilkosilleen. 
Kieputtelin kanervanoksat metallirenkaaseen. Lykkäsin kranssin keskelle tervatuoksuvan puusydämen killumaan. 


Syksyn tuoksut ja maut antavat puhtia. Syksyn värit tuovat iloa ja mielihyvää.
Rakastan syksyä.

Vanha rouva


12.9.2017

Metsänvihreä syyskuu


Vuosi väriterapiaa on edennyt syyskuulle. Muiden kuukausien nimikkovärini löydät: KLIK! Ohjeet sun muut direktiivit on ynnättynä Sirpukan solmuissaEtsin syyskuun nimikkoväriin vihreää inspiraatiota metsästä, mutta näin vain punaista:

 

Sitten älysin, että punainen on punainen, koska sitä ympäröi vihreä.
Älynväläyksestä viisastuneena tein tämän:


Riisuin kesäamppelin talviteloille, mutta säästin riippuvat lonkerot. 
Kieputtelin ne kranssipohjan ympärille ja lisäsin pihlajanmarjaterttuja.

  

Löysin patiolta muutakin vihreää. 
En ollut sitä ennen huomannut, sillä olin vain tuuskannut showstopperin virkaa toimittavien kukkasten kanssa:


 

Taas sain muistutuksen siitä, että elämän väripilkut ja juhlahetket pääsevät sopivasti esiin,
kun tausta on rauhallinen ja harmoninen. 

Mitä mieltä sinä olet?

kyselee
Vanha rouva
vihreiden apposten ääreltä





10.9.2017

Ympäri käydään ja yhteen tullaan

         

Vuosikausia olen käynyt Rokuan jäkäläkankailla tattimetsällä. Ikinä en kuitenkaan ole matkannut Keisarintietä. Nyt sen tein. Keisarintie kulkee Rokuan harjuvyöhykkeen etelälaitaa suurta suoaluetta kiertäen. Keisarintie kaartaa nykyisen Rokuan kansallispuiston vierustaa Rokuanjärven eteläpuolella. 

  
 
Oulun ja Kajaanin linnoja yhdistävää tieyhteyttä ryhdyttiin rakentamaan 1600-luvun alussa. Tietä tarvittiin valtakunnan puolustamiseen. Se rakennettiin vesi- ja maareittejä yhdistellen reitille, jolla Vienan ja Karjalan kauppa oli kulkenut jo vuosisatoja. 

 

Vasta valmistunutta tietä liikkui Kustaa II Adolf seurueineen talvella 1622 matkallaan Liivinmaan sodasta Viipurin kautta valtiopäiville Tukholmaan. Venäjän tsaari Aleksanteri I, jonka mukaan tietä ryhdyttiin nimittämään, ei kuitenkaan käyttänyt tietä Kainuun matkallaan 1819. 


Tatteja metsästimme Keisarintien varrelta. Muutama valioyksilö löytyi, mutta niillä oli jo seuralaiset ruokittavinaan. Parin tunnin hortoilun jälkeen kopanpohjalle pääsi muutama tatti ja kasa kangaspalsamirouskuja, niitä kookokselta tuoksuvia. Harmitti vähän laihanlainen sienisaalis, mutta toisaata - enpä ole ennen sienimuhennosta tehnyt keisarillisista antimista. Keisarilliselta maistui!


Syysmatkalla kohtasin myös kauniita kotkotteja, joiden etelänmatkan tankkauspiste sattui yhdelle ja samalle viljapellolle. Kuusi joutsenta ja seitsemän kurkea tarkasteli tilannetta kaulat pitkällään. Maantien varresta niitä kuvasin, koska en halunnut keskeyttää niiden ateriointia.


Sitähän sanotaan, että ympäri käydään ja yhteen tullaan. Niin sattui tälläkin reissulla. Muutama aika sitten kävin kyseisen välilaskupellon takana poimimassa vattuja (KLIK). Nyt niitä vattuja sattui olemaan matkaeväänä:


Pikkusia marjapiirakoita Ahmaksen vatuista ja Patelan viinimarjoista, ole hyvä. Piirakoiden täytteenä on lusikallinen punaherukoita, kolme jättivadelmaa sekä ripaus perunajauhoja, sokeria ja kanelia. Marjojen päälle lusikoin vadelmatuorejuusto-muna-seosta. Kirpakan makoisia - varsinkin, jos jaksaa odottaa piirakoiden jäähtymistä ;)

 

Vielä vihreänä heiluvaisten viljojen myötä toivotan kaikille maanviljelijöille kuivia puintikelejä 
ja meille muille runsaista syysretkiä kruunupäiden tai tavallisten tallaajien kansoittamilla teillä.

Vanha rouva

7.9.2017

Timantteja taivaalta

Yöllinen sade paljasti aamun tullen kaikki lahjaksi tiputtelemansa timantit. Niitä oli joka puolella puutarhaa: kukissa, lehdillä, ruohoissa, hedelmissä, maassa, puissa ja kivenkoloissa. Niin kaunista, niin ihmeellistä.

Kuunliljan kukkavana nuokkui timanttilastinsa alla.
Sen sijaan kuunliljan lehti kantoi aarteensa mukisematta, kunniakkaasti. 


Nauhus ei ollut moksistaan moisista rihkamapisaroista.

 

Kurjenmiekan lehti taipui kaareksi minun tulla ja kuvata.

  

Mangoldi muuttui kasteesta entistä houkuttelevammaksi.
Omena huusi: Lisää lisää lisää! Tahdon olla suuri ja mehukas!


Sinipiikkiputki mietti mielessään, mihin kummaan sininen väri on valunut.


Ruusunkukka tuoksui portaiden pielessä taivaalliselta.


Jättipoimulehti oli kerännyt suurimman timanttisaaliin. 
Edes perhosten viipyily auringossa kimaltavilla lehdillä ei pyöräyttänyt timantteja maan matosille.


Taivaallisten timanttien kimallus. Pieni ja kuitenkin niin suuri ihme.
Tätä rikkautta meille holvataan taivaan täydeltä.
Kiitos siitä.

Vanha rouva