28.8.2017

100 kukan jättikimppu on kerätty!

Kiviharjun emäntä heitti toukokuussa haasteen, johon tartuin innoissani. Vanha herra naureskeli makeasti, etten ikinä saa sataa kukkaa kerättyä kesän aikan (olen ollut suurimman osan aikaa töissä), mutta ähäkuttia vaan epäuskoiselle. Nyt on sata kukkaa kimputettu!

 

 95. Osmankäämi

Jopa 2-metriseksi kasvava osmankäämi on monivuotinen ruohokasvi. Sen kukinto on varren latvassa pönöttävä tiivis, lieriömäinen, kaksiosainen tähkä. Kukat hyvin pieniä. Hedekukat kukinnon ovat yläosassa, emikukat alaosassa ja hede- ja emikukkaosat ovat kiinni toisissaan. 


Lajin pamppumainen kukinto on kirvoittanut joukon julkaisukelvottomia nimiä, joista siisteimmästä päästä on "ämmänkulta". Osmankäämi on monipuolinen kasvi: ennen vanhaan nuoria versoja ja kukintoja syötiin vihanneksina, vankka juurakko voitiin jauhaa jauhojen jatkeeksi tai keittää siirapiksi, siemenistä saatiin puristettua öljyä, pehmeitä haituvia käytettiin eristeenä ja tyynyntäytteenä, lehdistä ja varresta saatiin kuitua vaikka paperin tekoa varten, lehdet soveltuivat puuastioiden saumojen tilkitsemiseen ja versot olivat oivaa karjanrehua. Kynttilänä tai soihtuna osmankäämiä on käytetty monissa maissa.

Lapsuudenkodissani pamppuja kerättiin maljakkoon.Aina ne purkautuivat, vaikka kuinka äiti niitä suihkutteli hiuslakalla. Nykytiedon mukaan purkaantumisen voi estää huonekalulakalla tai glyseroliin kastamalla.


96. Peltoukontatar

Ukontattaresta tunnetaan Suomessa kaksi alalajia, punertavavartinen ja yleensä punakukkainen rantaukontatar sekä yleisempi peltoukontatar, jonka kukat ovat useimmiten vihertävänvalkoisia. Ukontatar on myrkyllinen, mutta sitä on käytetty lääkekasvina mm. ripuliin, reumatismiin, kihtiin ja keltatautiin.


97. Merikaisla

Merikaislalla on pitkät, terävät lehdet ja kolmisärmäinen varsi, kun taas järvi- ja sinikaislalla on pyöreät ja huokoiset varret. Merikaislan kukinto koostuu ruskeista mykerömäisistä tähkistä. Merikaisla karttaa täyssuolaista vettä, mutta se viihtyy kaikilla Itämeren rannikkoalueilla. 


98. Kurjenkello

Sininen (ja joskus myös valkoinen) kurjenkello on komea luonnonkukka, jota on jo 1600-luvulla kasvatettu perennana näyttävien kukkiensa vuoksi. Pölyttäjät etsivät kookkaista kelloista mettä ja siitepölyä, sateella ja tuulella myös suojaa. 


99. Peurankello ja vuohenkello

Tänä kesänä olen oppinut, että oma kellon ovat omineet seuraavat eläimet: harakka, hirvi, kissa, kurki, peura, varsa, vuohi ja sammakko. Lisäksi ukolla on oma kellonsa. 


Yllä kuitenkin kukkapenkkiini omia aikoaan asettunut vuohenkello. Se on sukunsa harvoja hyötykasveja: sen mukulamaisen turpea juurakko on syötävä ja muistuttaa maultaan palsternakkaa. Myös vuohenkellon nuoria lehtiä on syöty salaattina. 

Vuohenkello on perinteinen ja helppohoitoinen perennakasvi, joka kuitenkin leviää pikku hiljaa yhä laajemmalle suikertavan juurakkonsa avulla. Vuohenkello leviää helposti myös siemenestä - ja sen kyllä huomaa sinisten kellojen helistessä siellä ja täällä.


100. Ahdekaunokki

Yllättäen pellonpientareelta bongaamani ahdekaunokki on kaunis päätös sadan kukan kimppuuni.

Sadan kukan myötä kiitän ja kumarran Aaro Hellakosken sanoin:


Kesäyö

 Kentillä kasteisilla 
hämärä käy yli maan.
Valkea niittyvilla 
vielä on valveillaan

katsoen kummissansa 
kuinka rukoukseen
kaikki kukkien kansa 
kumartui hiljaiseen.

Kuusen latvasta ääni 
pienoisen huilun soi.
Minäkin kumarran pääni.
Minunkin sisällä soi.



Vanha rouva
seittitakiaisen takaa

27.8.2017

Retuliini elokuu


ELOKUU on retuliini niin kuin kosmoskukka taikka punajuuren puolikas.

Elokuun väristä innostuneena kylvin rauniopenkkiin sekametelikukkamaan. Heittelin sekaan retuliineja pioniunikoita, joista sitten valitsin oman sävyni. Omaa sävyäni taas sekoittelin sukkiini raidoiksi ja pitseiksi. 

Tässä lopputulos:





Innostuin myös punaisen, retuliinin ja valkoisen viehkosta sekametelistä. 
Kävin kangaskaupassa hakemassa tilkkuja, vinokanttia sekä pitsiä. 

Syntyivät nämä:


Pieni tytötyllerö keran pienen vauvanuken saapui päivänä muutamana vieraisille. 
Muuten kaikki hyvin, mutta pieni vauvanukke oli ilkosen alasti. 
Anova katse, mutrusuu ja syvä huokaus tekivät tehtävänsä. 

 

Tadaa - vauvanukke ei ole enää alasti! 


Vuosi väriterapiaa on edennyt elokuulle. Muiden kuukausien nimikkovärini löydät: KLIK!
Ohjeet sun muut direktiivit on ynnättynä Sirpukan solmuissa.

Nyt sitten kohti metsänvihreää syyskuuta. Se on vielä hämärän usvan peitossa,
mutta lähden sienimetsään tutkimaan vihreää inspiraatiota ;)

Vanha rouva


22.8.2017

Tuulikin marjaunelma


Elokuisena sunnuntaiaamuna käänsimme auton nokan kohti 80 kilometrin päässä sijaitsevaa marjatilaa, minne piti mennä jo vuosi sitten. Työ esti silloin menemisen, mutta nyt viikon ainoa vapaapäivä käytettiin visusti Kiviharjun tilalla.


Ensin poimimme vadelmat. Olipa ihana poimia, kun vattupensaat kasvoivat suorissa, hoidetuissa ja huolella vaalituissa riveissä. Isoja, punaisia, tuoksuvia vattuja kertyi nopeaan tahtiin suoraan rasioihin, joka oli kotona soma lykätä suoraan pakastimeen. Muutama vattu taisi eksyä poimijoiden makeisiin suihinkin...


Sitten meidät vietiin saskatoon-riveille. Täysin uppo-outo marja, mutta ah, niin makoisa ja aromikas. Runsaita marjaterttuja oli ilo katselle. Melkein kuin olisi viinirypäleitä poiminut. Kahteen pekkaan keräsimme kolme ämpärillistä hetken hujauksessa.

Lähtiäisiksi saimme vielä Tuulikilta ohjeita tuntemattoman marjan kesyttämiseksi. Tuumasta toimeen ja raparperi-saskatoon-hillo porisemaan. Samalla syntyi myös kiisseliä, joka oli niin huonosti säilyvää, että kolmen litran kattilallisesta on enää kahvikupillinen jäljellä ;(


Hillon poristessa vatkasin mutakakkutaikinan ja lykkäsin kakun uuniin. Jäähtynyt suklaisen valuva kakku sai päällensä tuoreita vattuja ja saskatooneja. Syntyi sangen herkullinen Tuulikin marjaunelma:

  

Nälkähän moisia sokeriherkutteluja tehdessä tuli, joten Vanha herra sai perata kalastamansa ja savustamansa ahvenet. Ruodoton kala sai sekaansa keitettyä pastaa ja maissia kera salaatin, kirsikkatomaattien, sipulinvarsien sekä tillin. 


Savukalasalaatin kastikkeen sekoitin kermaviilistä, tillisilpusta, sitruunanmehusta ja hunajasta. 
Mukavaa askaretta leukaperille toi kupillinen kuorittuja kyssäkaalilohkoja.


Illan päälle Vanha herra halusi vielä jotain. Ihan niin kuin ei olisi jo tarpeeksi herkutellut yhden puuhakkaan päivän aikana. Saamansa piti: kumosin tarjoiluastiaan purkillisen viiliä. Naamioin sen marjoilla ja sipsuttelin päälle kanelia ja sokeria. 


Että tämmöinen marjaisa sunnuntai.
Kiitos Kiviharjun väelle.

Vanha rouva



18.8.2017

Kesäloman kukkakimppu


Kesäloma oli ja meni. 
Tässä lomalla sieltä sun täältä bongatut luonnonkukkaset.


84. Isosätkin 

Vuolaan koskipaikan ääreltä löytyi valkeana kukkalauttana lilluva isäsätkin. Se viihtyy puhtaassa ja kirkkaassa vedessä, missä on kova sora- tai kivikkopohja. Isosätkin häviää yleensä ensimmäisenä vesistön rehevöityessä.


85. Luhtalemmikki

Vuonna 1885 ilmestyneessä Mathilda Langletin käsikirjassa Perheenemännille kaupungissa ja maalla neuvotaan, kuinka "lemmenkukasta, joka kasvaa purojen ja vesistöjen partaalla, voi sitoa paksuja, pieniä seppeleitä, joita pannaan teevadille veteen, jolloin kukat rupevat kasvamaan ja täyttävät vadin".


86. Ketoneilikka

Ketoneilikkaa on luonnehdittu Suomen kasviston punaisimmaksi kukaksi. Lajin pölyttäjänä toimivat lähes yksinomaan päiväperhoset, sillä muut hyönteiset eivät erota punaisia värisävyjä. 

 

87. Mäkitervakko

Muistan lapsuudesta, miten tahrasin käteni ruskeaan mönjään, kun poimin kuivalta mäenrinteeltä tervakukkia. Kukan yläosaa peittää punaruskea, tahmea aine, josta tervakko / tervaheinä / tervakukka, on saanut sekä suomalaisen että tieteellisen nimensä. Tahma on mäkitervakon keino estää mesivarkaita kiipeämästä vartta pitkin ja tunkeutumasta kukkiin. Usein tervaan on takertunut monenlaisia siivettömiä ja siivellisiä pikkuotuksia. Vahvat hyönteiset pyristelevät itsensä irti tahmeasta ansasta, mutta jättävät kyllä sen jälkeen kukan rauhaan. Tahmaan on toinenkin, vielä varmistamaton selitys, jonka mukaan tervakko on lihansyöjäkasvi ja saa lisäravintoa sulattamistaan pienistä hyönteisistä.

 

88. Kangasajuruoho


89. Kaarlenvaltikka

Ruotsalainen luonnonhistorioitsija ja kielitieteilijä Olof Rudbeck oli mukana vuonna 1695 Tornionjokilaaksoon ja Lappiin suuntautuneella tutkimusmatkalla. Rudbeck löysi Luulajanjoen varrelta tyylikkään kasvin, jonka kukka loisti kuin kultainen kypärä. Kasvi oli nimeä vailla, joten Rudbeck omisti sen ajan tavan mukaan maan valtaistuimen hallitsijalle Kaarle XI:lle. 

Kaarlenvaltikka kasvaa Suomen pohjoisosissa. Kukkiessaan kasvi on upea näky ja keltaiset kukat lähes metrisen jäykän varren päässä erottuvat pitkien matkojen päähän niillä aukeilla ja kosteilla paikoilla, joilla kaarlenvaltikka yleensä kasvaa. 


Tämä valtikka oli valitettavasti jo kukkimisensa kukkinut, joten sinä saat nähdäksesi vain hurjan näköisen tyviruusukkeen!

90. Rantaminttu


Rantaminttu on hyvin monimuotoinen kasvilaji. Eri puolilla Suomea kasvavat rantamintut ovat tyystin erinäköisiä. Rantamintun epävirallisiksi alalajeiksi on joskus lueteltu jokiminttu, järviminttu, lounaisminttu, pihaminttu ja rikkaminttu. Nimet todistavat rantamintun monimuotoisuudesta.

Rantamintun lehtiä voi käyttää mausteeksi, mutta eri kantojen makuerot ovat suuria. Minttulajit risteytyvät helposti keskenään ja risteyttämällä rantaminttua muiden lajien kanssa on saatu aikaan liuta ilmastossamme hyvin kestäviä minttuja. Suomessa tavattavia rantamintun ja jonkun toisen minttulajin risteymiä ovat ainakin jalominttu, karjalanminttu ja kiehkuraminttu. 

 

91. Huopaohdake

Huopaohdakkeeseen on aina suhtauduttu Suomessa suopeammin kuin piikkisempiin sukulaisiinsa, jotka ovat Raamatussakin tuhon, sekasorron ja pahuuden vertauskuvia. Lehtien pikkuruisten piikkien kärjet ovat lyhyitä, hentoja ja pehmeitä. Nämä eivät riitä suojaamaan sitä esimerkiksi hirviltä, jotka syövät huopaohdaketta hyvällä ruokahalulla. Maailman laajimmalle levinnyt päiväperhonen, ohdakeperhonen, vaeltaa joka kesä Suomeen ja sen toukat syövät ohdakkeita. 



92. Pulskaneilikka

Antiikin kreikkalaiset omistivat neilikankukan kauneuden jumala Afroditelle. Suvun tieteellinen sukunimi Dianthus pohjautuu sanoihin dios anthos, ’jumalten kukka’. Kukkien miellyttävä tuoksu tuntuu vahvana etenkin öisin, sillä pulskaneilikka houkuttelee pölyttäjikseen etupäässä yökkösiä.

Pulskaneilikka saapui Tenojoen rannoille, Kemijokivarteen ja Oulangalle idästä pian mannerjään vetäydyttyä. Perämereen laskevien jokien suullekin se on levittäytynyt, muttei sen etelämmäksi. Alkuaan pulskaneilikka on hiekkaisten joenrantojen, kuivien lehtojen ja kalkkikallioiden kasvi, mutta on luonnonkasvupaikoiltaan levittäytynyt myös ihmisen raivaamille niityille, pientareille ja tienvarsille. Sitä on siirretty myös tarkoituksella pihojen koristeeksi. 

 

   

93. Maariankämmekkä

Orkiodeojen eli suomeksi sanottuna kämmeköiden heimo on suuri. Siihen kuuluu noin 20 000 lajia. Suomessa niitä kasvaa runsaat 30 lajia. Yleisin on tämä kaunotar, maariankämmekkä. 


94. Lumme

Valkokukkaista, yöksi ja sateisella säällä terälehtensä sulkevaa lummetta pidetään puhtauden ja siveyden kukkana. Vielä keskiajalla uskottiin, että lummerohto hillitsee sukupuolisia mielitekoja. Toisaalta Keski-Euroopassa kukkaa myös kavahdettiin, sillä huoneisiin vietynä sen uskottiin kylvävän kuolemaa.

  


Yhdeksänkymmentäneljä kukkasta on kimpussani.
Vielä kuusi odottaa iloista poimijaansa.

Vanha rouva