30.7.2017

Riemunkirjava heinäkuu, osa 2

 

Heinäkuuni on ihan oikeasti riemunkirjava (ensimmäinen osa riemunkirjavaa heinäkuutani löytyy tästä)!

Lautaselleni pääsevät kesän ensimmäiset oman maan mangoldit, lehtikaalit ja tillit. Öljyluikauksella liukastettuun pannuun sujauttelen mangoldin ja lehtikaalin sekaan mielivaltaisessa ja riemunkirjavassa järjestyksessä sipulia, valkosipulia, papuja, tomaattia, paprikaa, yrttejä. Huljuttelen pari minuuttia sitruunamehussa ja lisään pikkuriikkisen mustapippuri ja ripauksen suolaa. Siinä se, koko kesäinen riemenkirjavuus. Tarjoilen kasvispannun grillatun kalan, kanan tai makkaran kanssa. Kyytipoikana saattaapi olla palanen rievää ja voinokare.

Jälkiruokakin on riemunkirjava. Tavallinen mansikkakakku saa seurakseen puutarhan sinisiä, punaisia ja valkoisia kaunottaria.

 

Heinäkuu on lopuillaan, mutta riemunkirjavuus ei ihan heti taida loppua tältä kartanolta. 

Vanha rouva


Ps. Olkoon tämä toinen heinäkuinen tekeleeni haasteessa nimeltä Vuosi väriterapiaa.


23.7.2017

Riemunkirjava heinäkuu, osa 1

Heinäkuuni on riemunkirjava: itse kaivettu, itse istutettu, itse hoidettu ja itse kasvatettu puutarha, josta kauan haaveilin ja jonka suuren surun myötä sain omakseni.

Anoppi jätti jälkeensä tyhjän tontin, jota kansoittivat isot, lahot koivupuut, valtava pottumaa ja muutama kituva ruusu- ja marjapensas. Portinpielessä kasvoi pari sireeniä ja kivenkorvalla vuorenkilpiä.









Nyt on menossa seitsemäs kesä ilman anoppia. Pikkuhiljaa puutarha on saanut muotoja ja värejä. 
Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain omaa, jotain perittyä ja jotain saatua. 

 

Vanhan herran mummun akileijat ovat kasvaneet pihassa monta vuosikymmentä. 
Ja saavat kasvaa edelleenkin. 

  

Anopin ruusupensaat siirsin uuteen paikkaan, pois kuumalta ja kuivalta eteläseinustalta. 
Nyt ne kukkivat rajalla pitkänä, suorana rivinä.

 

 

Pensasruusut lisääntyvät salakavalasti. Joka kesä hankin uuden ruusun. 
Kaikki ovat jääneet henkiin - neilikkaruusua lukuunottamatta. Raukka paleltui pois.

 

 

Perennoja olen lisännyt pikkuhiljaa. 
Onni on ihana Naapurin rouva, jonka salaisesta puutarhasta ilmestyy milloin mitäkin aarteita. 


Riemunkirjava heinäkuu on KELTAINEN!


Riemunkirjava heinäkuu on ORANSSI!


Riemnkirjava heinäkuu on PUNAINEN!


Riemunkirjava heinäkuu on VIOLETTI!


Riemunkirjava heinäkuu on SININEN!


Riemunkirjava heinäkuu on VALKOINEN!

Tämä riemunkirjava kukkakavalkadi olkoon heinäkuun saldoni haasteessa nimeltä 

Vanha rouva


17.7.2017

Työmatkojen kukkakimppu

Työmatkoilla poimimani kukkakimppuni on muhkea ja monilajinen. Kukkia kertyi viikon kukkabongailun seurauksena 20 erilaista sorttia eri numerot 53-71.

Tämä on lehtovirmajuuri. Skandinaviassa kukka on omistettu Freijalle, kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattarelle. Virmajuuren on uskottu lisäävän hedelmällisyyttä ja lemmenjuomiin siitä saatiin ytyä!



Kissankello on kotiutunut tienvarsille. Se on myös ilmestynyt omia aikojaan kukkapenkkiini. 
Se helisyttelee sinisiä kellojaan keskellä kivipolkuani.



Koko ranta on valkoisenaan mesiangervoa ja päivänkakkaraa. 

 

Siellä täällä polkujen varsilla on isoja kasvustoja keltaista niittynätkelmää.
Korkeat hevonhierakat ovat kukista kummallisimpia.

 

Tässä lapsuuteni nappikukka eli pietaryrtti. Vieressä siankärsämö.
Molemmat ovat oivia kuivakukkia.

 

Ojakärsämö.


Kevätlinnunsilmä. 

 

 Rannasta löytyy myös kurjenmiekkoja. En vain ole varma, ovatko ne siellä luonnostaan, vai onko joku dumpannut ne rantaan puutarhastaan. Niin tai näin, kauniita ovat ja alunperin luonnonkukkia.

 

Vanamo on pohjoisten metsien prinsessa. Se kasvaa varjoisten, paksusammalisten kuusikoiden siimeksessa. Vanamonkukka on vaaleanpunainen. Se tuoksuu vienosti ja kainosti.


Maitohorsma ei esittelyjä kaipaa. Mutta tiesitkö, että nuorissa horsman versoissa on pajon C-vitamiinia. Lehtiä voi syödä sellaisenaan voileivän päällä ja salaatin seassa. Nuoria horsman versoja olen keittänyt parsan tapaan ja tarjoillut voisulan kera. Venäjällä maitohorsman lehdistä tehdään teetä. Venäjän kielellä kasvia kutsutaan Ivanin tavisteeksi vapaasti suomennettuna.

  


Tässä lisää horsmia. Kyseessä on lehtohorsma. Se on sukunsa yleisimpiä lajeja Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisimmat vakinaiset esiintymät ovat meillä Oulun tienoilla. Se  kasvaa lehdoissa, puronvarsilla, joutomailla ja pihoilla.


Tässä poimulehti, jonka uskotaan olevan oikea kultakaivos! Poimulehden laskoksiin kertynyt vesi ei aina ole vettä, vaan kasvin itsensä erittämää nestettä. Aikoinaan liuos oli alkemistien ihmeainetta, jonka uskottiin muuuttavan raudan kullaksi. Ruotsalaiset aatelisneidot peseytyivät tuolla kullanarvoisella nesteellä saadakseen pehmeän ihon ja säilyäkseen nuorina ja norjina. Pisaroiden uskottiin voivan palauttaa jopa neitsyyden ;)


Harakankelloja oli tienposki sinisenään. 
Meikäläinen meinasi ajaa ojaan, sillä niin sininen oli maa!

 

 

Kissankäpälä. Ihana ja pehmoinen. Näitä käpäliä en sentään saanut työmatkoillani kuvattua, sillä kyseisten käpälien esivanhemmat muuttivat taivalkoskelaisesta tienposkesta puutarhaani kauan sitten. Keräsin tuleentuneita käpäliä pussillisen ja nakkelin ne kivikkopuutarhaani. Moneen vuoteen mitään ei näkynyt, mutta sitten käpälät ponnahtivat maan pinnalle. Varjelen niitä kuin silmäterääni.


Lehtosinilatva on askarruttanut suomalaisia kasvitieteilijöitä pitkään. Onko lehtosinilatva alkuperäinen suomalainen luonnonkasvi vai ainoastaan puutarhoista luontoomme villiintynyt koristekasvi? Arvoitus vaikutti ratkeavan, kun jääkauden jälkeisten lämpökausien kerrostumista löytyi lajin siitepölyä. Tämä viittaisi siihen, että lehtosinilatva on levinnyt omin avuin Suomeen ennen ihmisen aikaa. Oli niin tai näin, meiltä Oulusta kasvia löytyy merenrantapöheiköistä, tienvarsilta ja puutarhoista. Sinisenä ja valkoisena. 


Lehtoängelmä löytyi vasta 1956 Kiteen Närsäkkälästä. Potentiaalisimpia lehtoängelmämaastoja ovat ravinteiset, kosteat ja puolivarjoisat lehtokorvet. Laji kaihtaa täysin avoimia ja hyvin varjoisia paikkoja. Lehtoängelmää viljellään näyttävän kukintansa vuoksi myös puistokasvina. Istutuksissa laji viihtyy kohtuullisen kuivillakin paikoilla ja on karannut luontoon. Karkulaiset ovat tavallisesti keskieurooppalaista alkuperää. Nämä kuvien lehtoängelmät asustavat merenrannassamme. Eivät edustane alkuperäistä kasvillisuuttamme, vaan ovat puutarhakarkulaisia. Jumalaisia kuitenkin!


 


Keltamaksaruoho asuttaa alkuperäisenä luonnonkasvina merenrantojen kallioita ja rannan yläosan kuivia, hiekkaisia niittyjä Perämeren perukkaa myöten. Nämä keltamaksaruohot ovat tykästyneet pihaani - kannoin kauan sitten yhden rennon kukkavarren rantahietikolta kotiin.


Kuvassa maksaruoho kaulailee kangasajuruohoa, joka on luonnonvarainen varpukasvi. Sen levinneisyysalue on  rajoittunut Itämeren rannikkovaltioihin ja hyvän matkaa Venäjän sisäosiin. Kangasajuruohosta on Suomessa kaksi alalajia, eteläinen ja pohjoinen. Tenonajuruoho, Tenon timjamiksi kutsuttu, kasvaa ainoastaan Inarin Lapissa ja Koillismaalla hiekkaisilla jokitörmillä ja särkillä. Pihamme kangasajuruoho ei ole luonnonkantaa, vaan ihan proosallisesti puutarhalta ostettu. Joten se ei saa sijaansa kukkakimpussani.

Ajuruohoja on käytetty yskänlääkkeestä morsiamen houkutteluun ja paholaisten karkottamiseen. Maineikkain suvun edustaja on tarha-ajuruoho eli timjami.

Tämmöinen kimppu tällä kertaa.

Vanha rouva