15.11.2017

Rantaröökynän matka-aski

Löysin kirpparikierroksella aarteen. Se on oikean matka-aski 1920-luvulta.

Kyseessä ei ole hatturasia, vaan nimenomaan matka-aski. Askin takareunassa on neljä lokeroa kenkiä varten ja etuosassa paljon tilaa muille matkustustarpeille.


Minä en ruvennut kenkiäni askiin tukkimaan, vaan päätin tehdä askista asusteaskin.

Kenkälokerot täytin helminauhoillani. Muutama strutsinsulkakin pääsi helmien seuraksi. Rintarossit ja silkkikukat tökin kannen vuorikankaaseen. Askin etuosassa on hyvästi tilaa huiveilleni.


Nostin matka-askin vaatehuoneen arkulle. 
Siinä ovat naiselliset tykötarpeeni nyt kädenulottuvilla, kun alan rantaröökynäksi ja hienohelmaksi. 
Näkis vaan!

Vanha rouva


11.11.2017

Puiseva juttu

Sain puisevan haasteen ystävältäni Kivipellosta. Sailalla on oikea arboretum, puulajipuisto. Minulla ei ole, muttei tämä kuitenkaan tarkoita, etten rakastaisi puita. Rakastan, rakastan, rakastan, kuten kuvasta näkyy.

Suhde puihin alkoi jo pikkulikkana, kun vaari rakensi minulle kiikun vankan koivun oksaan. Rakastuin koivuun, rakastuin keinuun ja rakastuin siihen, minkälaiset vauhdit kiikussa sai - ihan koivun latvaan asti!

Vähän vanhempana aloin kiipeillä puissa rätsänpesien perässä. Naapurin pojilla oli maja puussa, joten yksi jos toinen pulla tuli puussa syötyä. Kerran en kyllä yhtään rakastanut koivua - sain koivuniemenherrasta hierustettuani housunpersusta vasten pihkaista puunrunkoa ;(


Kahdeksantoistakesäisenä lähdin elämäni ensimmäiselle Interrailille. Pariisin Eiffelin ja Firenzen Uffizin lisäksi lähtemättömän vaikutukset tekivät eteläisen Euroopan kummalliset puut. Kreikan Olympiassa piti ehdottomasti kiivetä puuhun, kuinkas muuten. Sen jälkeen olen bongannut jos jonkinlaisia puita eri puolilla maailmaa:




Ulkomaiden eksoottisten puiden ylitse ajavat kuitenkin kotoisat rakkaudet: koivu ja mänty.
Katsotaanpas, miten minä ne näen:

 

Koivu ja mänty tykkäävät kasvaa ryhmissä. 

 

Koivu ja mänty tykkäävät myös olla yksistään.

 

Koivulla ja männyllä on kauniin karhea runko.

 

 Kumpikin puu osaa olla känkkäränkkäkiemura.

 

Taikka sitten kumpikin puu on suoraselkäisen ryhdikäs.

  

Koivunrunkoa peittää kauniin punertava tuohi.

  

Männynrugolta saattaa löytää ihmeitä.


Koivu on talven tullen mustavalkoisen graafinen.

 

Mänty on vanhemmiten kelottuneen harmaja.

 

Koivu leikkii keväällä ja syksyllä väreillään, mutta mänty ei piittaa moisesta muuttumisleikistä ollenkaan.

 

 

Koivu on kaunis myös talvella.

 


Mänty on antelias ympäri vuoden.


Koivunlehdet peittävät maan.


Männynneulaset pehmustavat polkujenvarret.


Vaan kumpi on rakkaampi?
Turha kysymys, sillä rakastan kumpaakin.
Ilman koivuvihdan tuoksua ja mäntymetsän huminaa olisin paljon köyhempi.

Vanha rouva


10.11.2017

Tikkua ristiin oikein ökysti

Eilen ehtoolla oli hieman sekava olo. Ei haluttanut panna enää yhtään tiukkua ristiin eikä rastiin. Sinnillä kuitenkin vein kuukausi sitten aloittamani työn loppuun, vaikka olin aikoja sitten heittänyt sakset nurkkaan ja suhmuroinut kaikki langat sen tuhannen solmuun.

Varovasti nostin luomusta laipion suuntaan. Kädet vapisivat ja hengitys pihisi...

 

Ihme tapahtui: hauraasta olkikasasta sukeutui kuin sukeutuikin ihka oikea himmeli, 
elämäni ensimmäinen täysimittainen semmoinen!

Siinä se nyt hiljakseen pyörii keittiön työtason päällä.
Kauniin kullankeltainen, aito olkinen.


Kyllä nyt on voittamaton olo!

Jopa niin voittamaton, 
että päätin palkita Taistonkin kullankeltaisella talviasulla:


Taisto sai kullankuparisen vyöruusukkeen. Vähän possu on ihmeissään uudesta ökyasustaan, 
mutta pakko kait sen on siihen tottua, sillä kuukauden väri on kullankeltainen Vuosi väriterapiaa -haasteessa.
Kuukauden ensimmäinen kultajuttuhan oli vaahteranlehtiasetelma (KLIK).

Kultaterveisin

Vanha rouva ja Taisto


5.11.2017

Metsänhoitaja

Kävimme metsäretkellä. Kaupunki myllää rantakaistaletta pyörätieksi, joten valmiiksi silvottuja kuusenoksia, ympäriämpäri nakeltuja varpumättäitä ja raadeltuja koivuja makasi ympäriinsä. En alkanut soitella lupien perään, vaan omavaltaisesti otin roskalavan vierestä tykötarpeita taiteellisia tekojani varten.

Sammaltahan minun mieleni teki, mutta se piilotteli lumi / loska / multapatjan alla. En siis tee sammalpalloja, sammaltyynyjä enkä sammalsydämiä. Sammaltöiden sijaan keräsin mustikanvarpuja.

Ensin ajattelin tehdä kranssin, mutta teinkin mustikkapuita.













Mustikkapuun rungoksi pistelin koivunoksia. Kieputtelin runkoihin mustikkanippuja alhaalta ylöspäin. Ei ole järin tähtitietteellinen homma. Mutta minun mielestäni sangen kauniita - varsinkin kun löysin taannoisella kirpparikierroksellani kympillä ison lasipurkin mustikkapuiden kasvualustaksi.

Muutamana iltana virkkasin vihreistä jämälangoista kuusipuita. Tukin puut täyteen tyynyvanua ja tökkäsin oksan perään kannoksi. Vanha herra veisteli koivunoksista kuusenjalat. Minä liimasin kuuset jalkoihin.

Metsänhoidollisin terveisin Vanha rouva




2.11.2017

Kultainen marraskuu

Keräsin ennen lumentuloa Naapurinrouvan vaahterasta ison kopallisen kullankeltaisia lehtiä. 

Rullasin lehdet tötteröiksi ja sidoin ne kukkakimpuksi. Kuivatin kimpun. Sitten suhuttelin sen kultamaalilla. Rusetti perään ja siinä se kimppu sitten pötkötti pöydän kulmalla.




Lumi suli ja maailma muuttui pikimustaksi. Ei vetele, tämä emäntä haluaa valoa taloon! Etsin joululootastani patterivalot ja kieputtelin ne kultaiseen kukkakimppuun. Johan alkoi Lyyti kirjoittaa, kuten mummu sanoi. Kullankimaltava kimppu pääsi keltaisen vaa´an päälle keimailemaan.


Vuosi väriterapiaa -haasteen marraskuun väriksi valikoin kullankeltaisen. Marraskuun ankeuden keskelle on kertakaikkiaan ihan pakko saada jotain kimaltavaa, kukertavaa ja ällöttävän yltäkylläistä. Nyt sitä on!

 

 Saattaa olla tulossa vielä jotain muutakin marraskuun kultaista, odotas vähän!

Vanha rouva