22.2.2016

Luontoa ja kulttuuria

Tutustuimme ystäväni kanssa vuonna 1979, kun muutimme samaan opiskelijasoluun. Siitä lähtien olemme olleet sydänystäviä.

Olemme asuneet yhdessä ja erikseen. Olemme asuneet samassa kaupungissa ja eri kaupungeissa. Olemme käyneet yhdessä ja erikseen eri puolilla maailmaa ja olemme vierailleet toistemme luona miehinemme ja ilman.

On helppo olla, kun toiselle ei tarvitse selittää kaikkea juurta jaksain, vaan toinen ymmärtää kulmakarvojen asennosta ja suun mutristuksesta, missä mennään.

Nyt sain emännöidä ystäväni matkaa paikkoihin, joissa hän ei ole ikinä käynyt. Niin me ajelimme autolla...

...LUONTOON...

 

 

Ystäväni näki Syötteellä ensimmäisen kerran elämässään tykkylunta...


... ja itsensä pituisia jääpuikkoja.

 

Illalla ystäväni seikkaili taikametsässä.

 

Aamulla jatkoimme matkaa ja löysimme eteläisestä Lapista...

...KULTTUURIA...


Posiolla on vaikututtu taikametsien väreistä ja Lapin ahkerasta kansasta, 
sillä Pentikmäki on täynnä mielenkiintoista katsottavaa:


Pentik Kotimuseossa kohtasimme Anun ja nostalgista keramiikkaa.


Muistoja maalta -näyttelyssä oli taidolla esille pantuja yksityiskohtia.


Anu Pentik Galleriassa kohtasin itsenikaltaisen leidin.


Tehtaanmyymälässä pidin pintani - ystäväni ei!


Toisena aamuna kurvasimme tunturista Taivalkoskelle, 
sillä halusin näyttää ystävälleni Suomen vanhimman kaupan.


Jalavan kauppa on perustettu 1883 ja yhä edelleen sitä pitää sama suku.


Parasta Jalavan kaupassa on lupsakka tunnelma, itseleivottujen munkkien tuoksu, vanhojen tavaroiden taika sekä perinteen ja uuden kohtaaminen ilman gigamegahokkuspokkusta.

Matkamme luontoon ja kulttuuríin oli antoisa,
mutta ihan parasta oli kuitenkin aina ja yhä vaan: 

YSTÄVÄ

Kiitollisuudella kirjoitti
Vanha rouva


8.2.2016

Kadonnut pottupuuro

Smirgeline huusi eilen ehtoolla: MISSÄ SE RESEPTI OOOOOON!!!!?

Smirgeline oli etsinyt tuskissaan pottupuuron ohjetta Muonituksistani. Ränttäsin reseptin sinne viisi vuotta sitten vasiten häntä varten. Ilmeisesti Vuodatus vei reseptin mennessään, koska en minäkään sitä enää löytänyt.

En hätäpäissäni kerinnyt puuroa keittämään, vaan otin kuvan maanmainiosta keittokirjastani Perinnemakuja maakunnista. Kait näinkin nyt yhden pottupuuron keittää?


Kirjassa kerrotaan, että Inkoon puuro tunnettiin perimätiedon mukaan jo 1700-luvun lopulla. Vihdissä siitä käytettiin nimitystä melakkapuuro ja se valmistettiin käyttäen jauhoina ohra- tai ruisjauhoja. Entisaikaan inkoonpuuroa syötiin "voisiemenillä" rikastetun kirnupiimän kanssa ja se oli yleensä lauantairuokaa.

Sentään yksi perinneresepti on säästynyt Muonituksissani. 
Se on Äidin äkäiset (KLIK).


Toivottavasti Smirgeliinuska ei ole enää äkäinen! 
Hän on muuten kuulunut lukijoihini melkein alusta asti! Hatunnosto mukanaroikkumisesta :)

Vanha rouva

5.2.2016

Huusholliin hiipii

Vaihdoin vanhoille silmillemme uutta ruokaa. Vanha herra on keräillyt Kupittaan saven kippoja ja kappoja turuilta ja toreilta, kirppareilta ja romukaupoista hullun halvalla. Mustapohjaiset ja keltasisuksiset astiat jäivät vielä kaappiin odottamaan pääsiäistä, mutta eriväriset nuppikupit pääsivät kaapin päälle. Laitoin niihin omenoita. Sinisen- ja keltaisenkukertavia. Ostin ne kauan sitten Valko-Venäjän Grodnosta.


Oli aika tullut vaihtaa myös seinäruusuja. 
Siltä seisomalta riisuin ikkunatauluni (KLIK) kelteisilleen ja vaihdoin kivisen miehen kukkasiin. 


Kuvasin auringonvalossa kylpevät keltaiset tulppaanit kauan sitten. Teetin kuvista suurennokset. 
Alla näet kukkaset pelkkinä kuvina, ilman pokia:

  

Valoisa kukkataulu ilostuttaa mieltä. Nuppikupit muistuttavat rakkaastani, joka yllättää minut joka ikinen päivä jollain ihanuudella, oli se sitten puujalkavitsi, ruodottomaksi perattu hauen selkäfile tai herkänvärinen nuppikippo kahdellakymmenellä sentillä.


Huusholliin hiipii kuin varkain: 
Auringon väri. 
Kesän väri. 
Myönteisyyden ja kauniiden ajatusten väri.

KELTAINEN!

Vanha rouva