27.2.2015

Toiveiden täyttymys

 

Vanha herra toivoi syntymäpäiväkseen banaani-mansikka-kermakakkua. No, saamansa piti. Vispasin neljän munan kakkupohjan. Jaoin sen neljään osaan. Kostutin kakkupohjan parilla desillä makeaa sitruunavettä. Alimpaan väliin viipaloin banaania ja lätkäisin päälle aimo annoksen kermavaahtoa. Seuraavaan väliin tälläsin mansikkamoussea (paksua ja makeaa mansikkakiisseliä sekoitettuna napakkaan kermavaahtoon ja desilitraan vaniljakreemijauhetta). Päällimmäiseen väliin taas banaaniviipaleita ja kermavaahtoa. Sitten paino päälle ja jääkaappiin ässehtymään yöksi.

Tarjoilupäivänä kuorrutin kakun paksulla kerroksella löysää kermavaahtoa. Kakun päällä keekoilee tuoreista mansikoista tehty kukkanen. Ripaus raesokeria kertoo siitä, että armaani on talven lapsi.

 

Toiseksi tarjottavaksi pyöräytin Vanhan herran ikilempparin, porkkanakakun. Jos jonkinlaista porkkanakakkua olen yhteisten vuosiemme aikana rustannut, mutta nyt löysin semmoisen, josta minäkin pidän! Ohje löytyi Suklaapossulta. Kiitos Suklaapossu!

En tällä kertaa tehnyt kakun mallista kakkua, vaan leivoin levykakun, jonka pilpoin pieniksi annosleivoksiksi. Pursotin kuorrutteesta kunkin leivoksen päälle ruusukkeen. Ruusukkeen koristelin tyrnimarjalla ja rosmariininlehdillä.

Vanha herra söi puolet kakusta ja lähestulkoon omi leivoslautasen itselleen ja hymyili suun täydeltä: Tämä on maailman paras synttärilahja!


Vähästä on mies onnellinen, sen vaan sanon.

Vanha rouva

5 kommenttia:

  1. Onnea vanhalle Herrallesi! Miksikö minua ei kutsuttu juhliin? Minä olisin voinut syödä hyvinklin loput mitä päivänsankarilta jäi. Minäkin kyllä kaikennäköistä leivon,mutta miksi minä en osaa tehdä niihin kaunista ulkonäköä?

    VastaaPoista
  2. Nyt taidan puolestani muuttaa Teille, herkkuparatiisiin! Olet kyllä melkoinen leipuri!

    VastaaPoista
  3. Apua. Siellä on vissiin jo kevät täydessä tohinassa, kun oot noin virtaa täynnä...???
    Hienoja, mukavia ja kaikkia adjektiiveja kaikille jutuille! Mä olin vain viikon verran pois katselmuksista, ja jo on tullut montaa juttua!
    Lähetä sitä touhuvirtaa tännekin!

    VastaaPoista
  4. Namskis, makoisia herkkuja on ollut tarjolla Vanhalle herralle. Ihmekös tuo, että on ollut onnellinen :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut vanhalle herralle, täältä kakkua kateellisena katsovilta.
    Tuota herkkua kun joskus sais maistaa.

    VastaaPoista