26.10.2013

Rouskupiirakka

Rouskupiirakan pohjana käytin lehtitaikinaa.

Pohjan päälle levitin sienitäytteen: 8 dl suolarouskuja liotettuna ja pilpottuna, 3 sipulia pilpottuna ja 4 porkkanaa karkeana raasteena. Koko komeuden päälle kaadoin sotkotuksen, jossa oli 200 g valkosipulituorejuustoa, mustapippuria, oman maan yrttejä ja 2 munaa.

Paistoin piirakkaa parissasadassa asteessa puolisen tuntia. Ennen tarjolle viemistä ripottelin piirakan päälle persiljaa. Hyvältä maistui lämmin rouskupiirakka smetanan, hunajan ja suolakurkkujen kera. Melkein kuin Ninan ja Mishan pöydässä ex-Leningradissa ammoisina aikoina.

Vanha rouva

25.10.2013

Viskikakku

Pullon pohjalla loiskui loraus skottilaista viskiä. Juoda sitä en saattanut, mutta kakkuun se kelpasi (Vanha herra kyllä olisi viskin lipittänyt, jos vain olisin luvan antanut, mutta enpä antanut! Pullo nimittäin oli minulle leipomistarkoituksia varten lentokentältä ostettu. Ähäkutti.).

 

Löysin netistä skottilaisen viskikakun ohjeen. Kokeillahan sitä piti. Maltoin jopa odottaa ne ohjeessa vaaditut pari päivää, kun kakku ässehtyi jääkaapissa vuokaansa ja tuorekelmuun pakattuna. Koristelin kakun norjalaisilla mokkapavuilla ja pehmeillä kultapalloilla.

Viskikakun tuoksu on huumaava ja maku suklaisen täyteläinen. Minä, joka en viskiä juo, voisin jopa väittää, että tämä on hyvää. Vanha herra, joka rakastaa vanhaa viskiä, tuumasi kakkua maistellessaan Voi pojat!

Vanha rouva

24.10.2013

Siikoja, taimenia, haukia ja yksi monniskontti

Voi kääk! minulta pääsi, kun eräänä aamulla verhon avasin. Pation kupeeseen oli ilmestynyt styroksilaatikollinen kaloja: 15 siikaa ja 1 taimen.

Ei auttanut muu kuin vetää rönttävaatteet päälle ja lähteä perkuuhommiin. Yleensä Vanha herra hoitaa perkuun itse, mutta nyt oli pakko auttaa. Sääliksihän minun pisti miestä, joka oli aamuhämärissä lähtenyt sumuiselle merenlahdelle vaimolleen kalaa hakemaan. Mies lupasi keittää aamuhöllit ja -puurot sillä aikaa, kun minä fileerasin meren antimia.
Muutamat siiat putsasin ja suolasin. Illan päälle Vanha herra savusti ne. Lähiluomua parhaimmillaan ja tuoreimmillaan. Voi sitä makua!

Seuraavana päivänä saalis oli samanmoinen. Sen me sujautimme kassiin ja kannoimme naapuriin.

Yhtenä päivänä nuori rouva sai kassillisen siikaa syntymäpäivälahjaksi. Pikkuihmisille vietiin kurillamme kolmen kilon hauki pyöreänä. Poika nimittäin on sangen kiinnostunut kalojen hampaista!

Kunnes eräänä aamuna kalantulo loppui kuin seinään. Tuuli puhalsi pohjoisesta ja toi lumen tullessaan. Yhden kalakummajaisen meri kuitenkin antoi. Vanha herra ja kylän miehet kummastelivat outoa ilmestystä suureen ääreen. Monniskontiksi ne sen nimittivät. Sen me lahjoitimme rannan variksille!

Terveisin Vanha rouva, kalamiehen muija

22.10.2013

Krumeluuri ovikello

Tein meille uuden ovikellon. Edelliset versiot näet täällä ja täällä
Löysin kirpparilta krumeluurin tarjottimen parilla eurolla. Kiinnitin tarjottimen kahvaan katajanoksan. Sen päälle ripustin silkkinauhalla talon vanhat kilikellot. Rusetti kahvaan ja koko komeus ovenpieleen.

Mahtavatkohan vieraat uskaltaa tarttua kimeästi ja kumeasti heliseviin vaskikelloihin?

Vanha rouva


19.10.2013

Ruusukakku

Kaksi vuotta on vierähtänyt siitä, kun Nuori rouva sanoi rakkaallensa Tahdon. Kaksivuotishääpäivän kunniaksi Nuori rouva tilasi minulta ruusukakun. Saman kakun leivoin Nuoren parin häihin. Nyt pariskunta juhli merkkipäiväänsä oman perheen kesken, mutta kaksi vuotta sitten ruusukakun leikkaamista oli todistamassa suuri joukko rakkaita läheisiä.

Ruusukakun resepti on supersalainen. Sen verran voin paljastaa, että kakkuun tarvitaan paljon voita, paljon munia, paljon valkosuklaata, paljon tomusokeria... Sekä ruusunpunertavaa väriä ja ihka oikeaa ruusuvettä. Ja oikeita ruusuja!

Etsin juhlan kunniaksi arkistoistani ensimmäisen ruusukakun kuvan. Siinä se kakku keekoilee morsiusparin kera tekemäni kakkubuffettipöydän päässä. Kuvien myötä toivotamme onnea Nuorelle parille ja Pikkuihmiselle!

Tv. Vanha pari

 


14.10.2013

Minttusuklaakakku

Kun kaipaat kahvin seuraksi jotain pehmeän hyväilevää, leivo tämä kakku! Siihen tarvitset:

Pohja:
200 g suklaahippukeksejä
60 g voita sulatettuna

Täyte:
8 liivatelehteä
4 rkl maitoa
400 g minttusuklaata
4 dl kermaa
5 dl Flora Vanillaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa

Hurruuta keksit muruksi monitoimikoneessa. Lisää sulatettu voi ja hurruuta hetki lisää. Painele pohjamuru 24 cm irtopohjavuoan pohjalle.

Liota liivatelehtiä kylmässä, runsaassa vedessä kymmenen minuuttia. Sulata minttusuklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa Flora vaahdoksi. Vispaa tuorejuusto, suklaasula ja vaahdot keskenään sekaisin. Purista liivatteista liika vesi pois ja sulata ne maitoon. Lisää liivateseos ohuena nauhana muihin aineksiin koneen käydessä koko ajan. Kaada täyteseos irtopohjavuokaan. Tasoita pinta. Anna ässehtyä jääkaapissa yön yli.

Irrota kakku vuoasta. Koristele.

Vanha rouva





12.10.2013

Kippo & kappo -kranssi

Kävimme Vanhan herran kanssa metsästämässä suppilovahveroita. Evästauolla katselin Kainuun siintäviä vuoria - ja tienviereen teilattuja kuusenraatoja. Napsin metsäautotien varteen viskatuista kuusenoksista havuja kotiintuomisiksi. Yksi tien pieleen viskottu männynlatvakin pääsi peräkontissa meidän kartanollemme. Kiitos vaan omistajalle, kuka ikinä lieneekään.

Kotona sidoin kuusenhavuista kranssin aikaisemmin tekemääni pajurenkulaan. Mallasin uuden kranssini ulkoseinään männyn kaveriksi. Männyn muuten pystytin joulukuusenjalkaan, joka oli juuri passelin painava pitämään pajukoria paikallaan.

Aikani kun kolusin aarrelaatikoitani, löysin kuin löysinkin anopin peruja olevat mokkakupit. Olin jo ollut aikeissa kantaa kipot ja kapot kirpparille, mutta onneksi tulin toisiin aatoksiin. Nyt kaksi kuppia pääsi keikkumaan keskelle havukranssia. Aika hauskat, vai mitä sanot?

Vanha rouva


11.10.2013

Humalainen hirviökranssi

Lahjaksi saaduista heinäseipäistä kaikki alkoi. Seipäät seisovat pihassa erottamassa autopihaa puutarhasta. Ne suovat suojaa ohikulkijoiden katseilta ja ovat sitä paitsi hauskan näköisiä. Hämäläisen lapsuuden takaumana istutin seipäiden juureen humalantaimia ja niin seipäistä tuli salkoja. Oheisessa kuvassa humalasalot ovat vielä suhteellisen kapoisia, mutta loppukesästä niihin kasvoi niin paksusti käpyjä, ettei salkoja melkein erottanut toisistaan. Kauniita olivat.

Ennen vanhaan mummu käytti kävyt kotikaljan tekoon. Minä en kaljaa ruvennut panemaan, vaan hyödynsin humalani syksyn tullen muulla tavalla:


Riivin salot paljaiksi humalista. Humalalonkerot riivin paljaiksi lehdistä. Sitten kieputtelin ja vääntelin kaksi isoa kranssia. Kranssit suhuttelin valkoisella maalilla huurteisiksi. Kuivuneet humalakranssit koristelin helminauhalla.

Yksi kranssi pääsi Naapurin rouvalle kylään. Toinen kiipesi sängynpäätyymme Vanhan herran kiusaksi. Hänhän tunnetusti pelkää sitä, että taivas tippuu yön aikana niskaan tai ainakin sängynpääty lasahtaa juuri hänen päälleen. Se heräsi yksi yö ja oli kauhuissaan tiiraillut pääni päälle ilman kakkuloitaan: Mikä kauhea hirviö uhkaa mun emäntääni?

Vanha rouva
  

8.10.2013

Pottukakkoa

Päätin hyödyntää päivälliset ylijäämäpotut ja leipoa niistä leipää.

8 keitettyä perunaa
6 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
2 dl ruissihtijauhoja
14 dl vehnäjauhoja

Peruna ja 1 dl maitoa soseutetaan. Loppu maito lämmitetään ja hiiva liotetaan siihen. Lisätään suola, siirappi, ruisjauho ja perunasose. Vatkataan sileäksi. Lisätään vehnäjauhot vähän kerrallaan ja alustetaan taikina notkeaksi. Kohotetaan  45 min.

Vaivataan taikina kunnolla. Leivotaan reikäleiviksi. Tästä taikinamääräästä tulee kolme leipää. Leivät naputellaan haarukalla. Kohotetaan leivinliinan alla puolisen tuntia. Voidellaan vedellä ja lykätään 230 asteeseen uunin keskitasolle vajaaksi vartiksi.

Hyvvää! Lissää! kuten Pikkuihminen pupeltaisi suu täynnänsä pottukakkoa.

Vanha rouva

6.10.2013

Huippukokous

Kyllä tiistaina vähän jännitti, kun tuntematon auto kurvasi pihaan. Ikinä en ollut kyseistä autoa, saati autosta kartanolle noussutta Pampulaa nähnyt livenä. Virtuaalisesti olin toki Pampulan tavannut. Olin jo jonkun tovin ihastellut, miten ihminen saattaa niin letkeästi kirjoitella kokkaamisistaan? Uskaltauduin kommentoimaan ja sehän vastasi minulle! Siitä se sitten lähti. Pian oltiin siinä pisteessä, että hoksattiin asuvamme vaivaisten 60 kilometrin päässä toisistamme.


Vanha herra toi huippukokoustamme edeltävänä päivänä verkoilta pari  kiloa silakoita ja savusti ne. Niinpä suolaisena tarjottavana oli savusilakkapiirakkaa.

Pohja on Myllyn parhaan pyöreä suolainen piirakkapohja. Täytteeseen tulee 300 g perattua savusilakkaa, 2 pieneksi silputtua sipulia, 3 raastettua porkkanaa, 1 purkki kermaviiliä, 2 munaa, 0,5 tl sitruunapippuria, 1 tl roseepippuria, 0,5 tl suolaa, 0,5 dl tillisilppua.

Levitin savusilakan piirakkapohjalle. Pehmitin kasviksia viitisen minuuttia paistinpannulla. Sekoitin täytteen muut aianeet keskenään. Lisäsin kasvikset joukkoon ja kaadoin seoksen kalapalojen päälle. Paistoin piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla puolisen tuntia.

Bostonpullan lisäksi halusin tarjota huippuvieraalleni marjakermakakkua. Kakun kostutin sitruunamehulla. Kakun väleihin levitin omatekemää karviaisbanaanimarmeladia sekä maitokreemiä. Satuin löytämään lähikaupasta venäläistä, valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa, joten maitokreemin tekeminen oli mutkatonta (2 dl kermaa vaahdoksi ja puoli purkkia kondensoitua maitoa sekaan). Kakku sai ässehtyä painon alla jääkaapissa yön yli, jottei Pampulan tarvitsisi nieleskellä kuivan käppyrää kakunkääkkää. Kakun päälle levitin marjaviuhkan: pensasmustikoita, puolukoita, tyrnimarjoja sekä vastaväriksi kiiviviipaleita. Reunoille pursotin paksun kermavaahtopursotuksen.

Makensuolaisena pikkutarjottavana olivat maapähkinävoista, suolapähkinöistä ja suklaasulasta värkkäämäni pähkinäpikkuleivät, joihin tarvitaan:

200 g huoneenlämpöistä voita
4 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
6 dl vehnäjauhoja
2 dl maapähkinävoita
2 munaa
1 dl suolapähkinöitä
200 g maitosuklaata sulana
merisuolaa

Vatkasin voin ja fariinisokerin vaahdoksi. Lisäsin loput aineet ja sekoitin tasiaseksi taikinaksi. Pyöritin taikinasta n. 40 palloa. Pallot kannattaa lististää kämmmenten välissä lätyiksi ennen paistamista. Paistoin pikkuleipiä n. 8 min. uunin keskiosassa 200 asteessa. Jäähdytin. Kastoin pikkuleivät suklaasulaan ja ripottelin pinnalle merisuolaa.

Näillä eväillä huippukokouksemme eteni. Suunvuoroa emme muistaneet pyytää puheenjohtajana piipahtaneelta Vanhalta herralta oikeaoppisesti, vaan puhuimme päällekkäin, lomittain ja sivuttain vaivaiset neljä ja puoli tuntia. Sitten Pampulan piti lähteä. Kumma tyyppi, kesken kokouksen poistuu paikalta. Taidan lähteä perään, kun ei se muistanut niitä risulintujakaan minulle opettaa ;)

Vanha rouva, uuden ystävän ilahduttama

4.10.2013

Kuka pelkää Möököä?

Nuori rouva oli surffannut Muttaralla-blogiin ja tutustunut herra Möököön. Minut komennettiin oitis kyseiselle sivustolle saatesanoilla Arvaa, minkä villatakin saat virkata Pikkuihmiselle?

Niinhän siinä sitten kävi, että kun olin aikana läähättänyt Mutturan somaakin somempia lastenvaatteita, kävin sanomassa päivää herra Möökölle. Möökö iski käteeni virkkuukoukun ja sanoi haluavansa nähdä pikapuoliin kumminkaimansa.

Kumminkaiman lankana käytin Nuoren rouvan hankkimaa Viking Alpacaa ja virkkuukoukku oli kokoa 8. Möököön kulutin langanloppuja ja yhden koristehelmen.


Kun Pikkuihminen näki uuden villatakkinsa, häntä alkoi ihan selvästi ujostuttaa. Tai sitten pikkuriikkisen pelostuttaa, sillä onhan herra Möökö aika hirmuinen:


Siinä se Möökö pötköttää takin liepeessä ja näyttää kieltään. Tukkakin on tainnut jäädä kampaamatta. Onneksi sentään toisessa kädessä on kukkanen.

PS. Möökö on muuten tasku!

Vanha rouva

1.10.2013

Syksyinen iltapäivä

Syksy on saapunut merenrantaan.
Pohjoistuuli paljastaa merenrannan vedenalaiset kivikot. 
Kolmimetrinen kaislikko kuhisee. 
Koivut kellertävät. 


Syksy on saapunut terassille.
Pohjoistuuli maalaa villiviinit punaiseksi.
Sammal ja jäkälä pörhistelevät naulalaatikossa.


Pyöreät kivet kaipaavat silitystä.
Valkeat kukat nuuhkaisua.


 Gruusialainen tee ja hunajakakku tekevät kauppansa terassin portailla.
Maistuisiko sinulle?

Vanha rouva