13.6.2013

Raparperitorttu

Ystävä toi sylillisen tanakoita raparperinvarsia tuliaisiksi. Päätin heti tehdä raparperitorttua. 
 
Pohjaan tarvitset 100 g voita, 1 dl sokeria, 1 muna, 1 dl vehnäjauhoja, 1 dl perunajauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 0,5 dl maitoa ja 4 dl pieniä raparperipaloja. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet yhdessä maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi. Kaada pohjataikina kunnostettuun 24 cm irtopohjavuokaan ja tasoita. Ripottele raparperipalat pinnalle. Paista 175 asteessa n. puoli tuntia.
 
Pinnalle tarvitset 50 g voita sulatettuna, 0,5 dl sokeria ja 2 dl kookoshiutaleita. Sekoita aineet keskenään. Levitä seos tortun piannalle. Jatka paistamista vielä parikymmentä  minuuttia.
 
Jäähdytä torttu hyvin. Siirrä tarjoiluastiaan. Koriste, jos sielusi kauneutta kaipaa. Nauti yksin tai yhdessä, kahvin tai teen kanssa, vaniljakastikkeella tai jäätelöllä aateloituna. Raparperitortun jälkeen maailma näyttää kaksin verroin kauniimmalta. Kokeile vaikka.
 
Vanha rouva
 
 

2 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttää, voisinpa leikata siivun.. minullakin on aikomus pyöräyttää raparperitorttu.. marengilla, mutta ihana kesälaiskuus on pesiytynyt minuseen:)

    VastaaPoista
  2. Onpas komiat maisemat ja makian näkönen torttu!

    VastaaPoista