3.5.2012

Kepulikonsteja ruotsalaisherkun päänmenoksi

Kirjan nimi on "Onnistuneet juhlat" ja sen on kirjoittanut liuta ruotsalaisia herkkunaisia. Kirjan kustansi WSOY vuonna 2012. Sain kirjan Vanhan herran serkkutytöltä vapun alla parahultaan. Vappunahan pitää olla tarjolla jotain silliruokaa, joten bongasin semmoisen - kirjassa seisoo nimittäin ohje: "Paahdetut paprikat sardellien ja oliivien kera". 
 
 
Otetaan siis punaisia ja keltaisia paprikoita. Lohkotaan ne ja paahdetaan 250 asteessa grillivastusten alla noin 20 minuuttia, kunnes paprikoiden pinta on täysin mustunut. Kumotaan paprikat kulhoon, peitetään kulho ja annetaan paprikoiden vetäytyä kymmenen minuuttia. Poistetaan musta kuori.

NO EN TODELLAKAAN TEHNYT ASIAA NOIN MONIMUTKAISESTI! Vaan marssin Lidl-merkkiseen kauppaan (Citymarketkin käy, vink vink) ja ostin lasipurkkiin säilöttyjä grillattuja paprikoita.

Lohkoin valutetut paprikat ja asettelin ne tarjoiluvatiin sillälailla elegantisti, you know. Laittelin päälle kahtia leikkaamiani anjovisfileitä (alkuperäisessä ohjeessa puhutaan sardellifileistä, mutta Haukiputaan kolmesta ruokakaupasta ei semmoisia ihmeitä löytynyt) sekä mustia, kivellisiä oliiveja. Sitten pirskottelin komeuden päälle oliiviöljyä, myllysin mustaapippuria ja ripottelin hiutalesuolaa. Annos piti koristella tuoreilla oreganonoksilla, mutta oma ryytimaa oli vielä puolimetrisen lumikinoksen peitossa. Kolmannesta ruokakaupasta löysin saattohoitoa vailla olevia oreganonoksia, joita elvyttelin vesikylvyssä juuri ennen esillepanoa.


Taivaallista!

Vanha rouva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti