26.11.2011

Häämatkatamineita


Moikka!

Tilasin kengät, joista olen haaveillut vaivaiset kaksi vuotta ja joihin nyt rouvana oli viimein varaa =) [Ugg-merkkiset harmaat neuletossukat. Vanhan rouvan huom.]

Sen verran tyyriit kengät kuitenkin oli kyseessä, ettei hintsua jäänyt muodissa olevalle tupsu- tai hiippapipolle, kaulaliinalle ja tumpuille. Eikä oikeastaan Tampereelta edes löytynyt oikea sävyä... Niin, eikä tulevan äidin to do -listalle kuulu "opettele kutomaan ennen lasten syntymistä" -tehtävänantoa.

No, Simo ja Sylvi ovat sen verran huolissaan mammansa ylä- ja alapään lämpötilasta (keskivartalon sisälämpötila on kuulema hyvä), että ohjeistivat olemaan rakkaaseen isotätiin yhteydessä ja kysymään, josko hän kutoisi tarvittavat lämmikkeet ennen talvipakkasten tuloa. Heille on myös tärkeää, että mamma näyttäisi uusissa kengissään Tonavan rannalla joulukuun alussa mahdollisimman fiiniltä ison mahansa kanssa, joten tilaukselle voisi olla pieni hoppu... Miten on, isotäti, löytyykö pohjoisesta kenkiin mätsäävää (sopivan harmaata) kudinainesta?

Kyselee ennen niin reipas, nyt hieman vaappuva ankka

 
Sen verran sydäntäriipaiseva oli vielä syntymättömien kummilapsenlasteni vetoomus pari viikkoa sitten, että kutoa hurautin tarvittavat häämatkatamineet. Keskivartalon verhotkoon miten lystää... tai sitten ei

Vanha rouva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti